Tietotili kasvaa ja kehittyy!

25 Elokuu 2021

Olemme harjoittaneet tilitoimistotoimintaa Tietotilin nimissä 2.4.1986 lähtien, yli 35 vuoden ajan. Toimintamme on kasvanut ja olemme onnistuneet saamaan uusia, mielenkiintoisia asiakkaita ja lahjakkaita, motivoituneita työntekijöitä.

Toimintamme rakenteen selkeyttämiseksi toteutimme Tietotili Consulting Oy:n jakamisen kahdeksi eri yhtiöksi. Jakautuminen toteutettiin osakeyhtiölain mukaisena kokonaisjakautumisena. Kokonaisjakautumisessa kaikki yhtiön varat ja velat siirtyvät kahdelle uudelle yhtiölle. Omistukset eivät jakautumisessa saa muuttua lainkaan, uusien yhtiöiden omistajat ovat samat kuin jakautuneen yhtiön, samoilla omistusosuuksilla.

Image

Tietotili Consulting Oy:n jakautuessa kahdeksi uudeksi yhtiöksi, syntyivät HLB Tietotili Oy ja TTC Invest Oy. Kummallakin uudella yhtiöllä on uudet, omat y-tunnuksensa.

Kaikki tilitoimistotoimintaan liittyvä, sopimukset, henkilöstö, kalusto ja niin edelleen, siirtyi HLB Tietotili Oy:lle. Vastaavasti kiinteistöyhtiömme, joka omistaa toimitalomme, siirtyi TTC Invest Oy:lle, joka hoitaa jatkossa sijoitustoimintaa, eli käytännössä toimitilojen vuokraustoimintaa.

Osakeyhtiölain näkökulmasta kokonaisjakautuminen on prosessi, jossa kaikki sopimukset siirtyvät automaattisesti uusille yhtiöille, entisin ehdoin. Käytännössä uusien y-tunnusten vuoksi suuri määrä sopimuksia joudutaan uusimaan.

Jakautumiseen ei liity omistusmuutoksia, eikä se vaikuta lainkaan varsinaisen liiketoimintamme harjoittamiseen. Jatkossa tilitoimistotoimintaa hoitaa HLB Tietotili Oy ja tilojen vuokraustoimintaa TTC Invest Oy.

Tietotili Consulting Oy oli toimiva yhtiömme pitkään, mutta nyt sitä ei enää ole olemassa.

Uusien yhtiöiden uudet y-tunnukset ovat:

HLB Tietotili Oy, y-tunnus: 3191991-7

TTC Invest Oy, y-tunnus: 3191994-1

 

Urpo Salo ja Veikko Virkki

Image

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko palveluistamme tai haluaisitko tietää lisää?

Aloita keskustelu
Image

Tilaa HLB insights -uutiskirje

HLB Insights