top of page
shutterstock_537067618.jpg

TOIMIPAIKAT

HENKILÖSTÖ

70 

ASIAKKAAT


1.000+

YRITYKSEN IKÄ

36

Me olemme Suomen HLB

HLB Tietotili on ylpeä osa kansainvälistä HLB Ketjua, joka on edustettuna jo 157 maassa, noin 1000 toimiston ja yli 38 000 ammattilaisen voimin. Olemme neljän toimipisteemme voimin ketjun ainoat edustajat Suomessa ja meiltä löytyy jo vuodesta 1997 jatkuneen HLB verkoston jäsenyyden johdosta valtavasti kokemusta, jonka turvin voimme auttaa yrityksenne kasvun ja kansainvälistymisen kanssa.

HLB palkittiin vuonna 2020 arvostetulla ”Network of the Year” tittelillä kansainvälisessä Digital Accountancy Awards-2020 gaalassa syyskuussa. Siksi uskallamme sanoa, että olemme paras alan ketju.

Palkinnon saamiseksi ehdokkaiden oli osoitettava kannattavien kasvustrategioiden toteuttaminen, oltava toimialalla tunnustettu maineikkaaksi brändiksi ja oli oltava osoitettu menestystä useilla keskeisillä strategisilla ja operatiivisilla alueilla.

Tietotili-Consulting-Oy-980x400_Sivuille

Kasva kanssamme

Olemme pitkän kokemuksemme perusteella todenneet, että asiakkaat, joille voimme tuottaa eniten lisäarvoa verrattuna normaaliin tilitoimistoon, ovat kasvua ja kansainvälistä liiketoimintaa tavoittelevat yhtiöt. Pienemmät kotimaiset yhtiöt puolestaan hyötyvät vahvasta vero-osaamisestamme. Asiakkaiden käyttöön voimme tarjota osaamisemme luotettavan kirjanpidon ja raportoinnin tuottamisessa, rahoituksen järjestelemisessä sekä tukihakemusten hyväksytyksi saattamisessa. Lisäksi asiakkaamme saavat laajan HLB ketjumme tarjoaman tuen ja neuvonnan kansainvälisille markkinoille siirryttäessä, minne ikinä yrityksen kasvu maailmalla viekin.

Enemmän kuin tilitoimisto

Tuotamme HLB Tietotilillä kokonaistavaltaista taloushallinnon palvelua, henkilökohtaisella ja palvelevalla otteella. Olemme Pääkaupunkiseudulla toimiva paikallinen toimija, jolta löytyy kansainväliset valmiudet ja osaaminen. Tällä hetkellä toimistomme sijaitsevat Vantaalla, Nurmijärvellä, Helsingissä ja tytäryhtiömme Tevilex Oy Keravalla. Asiakaskuntamme koostuu laajasti PK-yrityksistä aina mikroyrityksistä kymmenien miljoonien liikevaihtoa tuottaviin perheyrityksiin ja kansainvälisten yritysten Suomalaisiin tytäryhtiöihin ja sivuliikkeisiin.

Palvelumme lyhyesti

  • Kokonaisvaltainen sähköinen taloushallinto

    • Autamme valitsemaan tarpeisiinne parhaiten soveltuvan palvelukokonaísuuden

    • Kirjanpito

      • Henkilökohtaisesti, asiakkaalla yksi nimetty yhteyshenkilö

    • Konserniraportointi 

      • Luotettavasti asiakkaan tarpeiden mukaisesti

    • Reskontrapalvelut

      • Päivittäispalvelukeskus käsittelee laskunne ja tarkistaa tiliotteet päivittäin

    • Palkanlaskenta

      • PHT tasoista palkanlaskentaa, myös kansainvälisille yrityksille

        • Mepco, Procountor jne. tai yrityksenne oma järjestelmä

    • Laskutus

      • Päivittäispalvelu hoitaa laskutuksen puolestanne

    • Maksatus

      • Hoidamme halutessanne myös laskujen ja palkkojen maksatukset

  • Yrityskonsultointi ja veroneuvonta

  • HR konsultointi

  • IT tukipalvelut

  • Tilintarkastus – Tietotili Audit Oy

    • KHT tasoinen tilintarkastusyhteisö

    • Lakisääteiset tilintarkastukset

    • Due dilligence tarkistukset

    • Asiantuntijapalvelut ja konsultaatiot KHT tilintarkastajilta

bottom of page