Tietotili henkilökuntaa
Taloushallinnon sähköiset palvelut
 

Sepa

sepalogofismall

SEPAlla tarkoitetaan yhtenäistä euromaksualuetta eli Single Euro Payments Areaa. Yhtenäisen euromaksualueen tarkoituksena on muodostaa Euroopan talousalueelle kotimarkkina-alue maksuliikenteelle. SEPA-muotoisen tilisiirron käyttöönottoaikataulu Suomessa on sellainen, että siirtymäaika päättyy 31.12.2010, mutta pankit voivat tarjota poistuvien kotimaisten palvelujen tarjoamista 31.10.2011 asti.

lue lisääLue lisää

Automatisoitu taloushallinto

online

Automatisoitu taloushallinto mahdollistaa lähes tosiaikaisen kirjanpidon ja raportoinnin tuottamisen. Yön aikana edellisen päivän tapahtumat käsitellään, ja aamulla voidaan raportoida tosiaikaisesti, edellisen päivän loppuun päättyvältä kaudelta.

Mobiililaitteet

iphone_online

Voit käyttää TietotiliOnline-asiakasportaalia myös mobiililaitteilla, kuten useilla puhelimilla.

Yritysverotus
Tilikauteen verolainsäädännön mukaisesti kuuluvien veroasioiden lisäksi jokaiselle yritykselle tulee toimintansa eri vaiheissa eteen verotuksellisesti vaativia tilanteita, joissa tarvitaan yritysverotuksen asiantuntevaa erityisosaamista. Yritysverotuksen asiantuntijapalvelut vastaavat asiakkaan tarpeisiin juuri tällaisissa verotuksen erityiskysymyksissä, joihin liittyvät toimeksiannot toteutamme korkealla osaamistasolla ja ammattitaidolla sovittujen aikataulujen mukaisesti asiakkaalle lisäarvoa tuottavalla tavalla.

Palveluihimme kuuluvat neuvonta- ja konsultointipalvelut mm. ennakkotieto- ja poikkeuslupahakemusasioissa, verotustilanteen suunnittelussa ja analysoinnissa sekä erilaisiin yritysjärjestelyihin liittyvissä veroasioissa. Meillä on riittävät resurssit toimeksiantojen monipuoliseen suorittamiseen, sillä tarvittaessa voimme hyödyntää synergiaetuja eri veroasiantuntijoidemme kesken organisaatiomme sisällä. Kansainvälisen HLB International -ketjun kautta Tietotili Consulting Oy:llä on mahdollisuus järjestää asiakkaalle veroasioihin liittyviä palveluita kokonaisvaltaisesti myös Suomen ulkopuolelta.
 
 

HLB International News

Kustannussäästöjä ja tehokkuutta

Kustannussäästöjä ja tehokkuutta

Siirtymällä sähköiseen, reaaliaikaiseen taloushallintoon on mahdollista parantaa tiedon laatua, ajantasaisuutta ja virheettömyyttä, mutta samalla saada aikaan kustannussäästöjä.